Login

 

Uusimmat uutisotsikot

Turun ladun joulujuhlat Latumajalla Lue lisää...
Suunnistajien kahvi-/koulutustilaisuus Lue lisää...
Turku-Rasteista Lue lisää...
Elä-Majapäivä syksy 2017 Lue lisää...
Kokouskutsu Lue lisää...
Terveisiä Rantapuistosta Lue lisää...
TurkuRastit Lue lisää...
Palkittuja Lue lisää...
Pj:n palsta Lue lisää...
Toimiva latulainen Lue lisää...

Tulevia tapahtumia

Ma 23.10. Maanantai-illan sauvailu
Ti 24.10. Tiistai aamupäivän sauvailu
Ke 25.10. Keskiviikon keskipäivän frisbeegolf
Ma 30.10. Maanantai-illan sauvailu
Ti 31.10. Tiistai aamupäivän sauvailu
Ke 1.11. Keskiviikon keskipäivän frisbeegolf
Ma 6.11. Maanantai-illan sauvailu
Ti 7.11. Tiistai aamupäivän sauvailu
Ti 7.11. Suunnistajien kahvi-/koulutustilaisuus
Ma 13.11. Maanantai-illan sauvailu

MENNEITÄ TAPAHTUMIA

Syysvaellus 2011
Paistunturien erämaa 2.9.-10.9.2011



2.-3.9

Matkaan lähdettiin tavalliseen tapaan perjantai-iltana Jalon bussilla sekä yhdellä pikkubussilla Turun linja-autoasemalta klo 18. Bussi ajoi Porin – Oulun - Rovaniemen kautta. Matkalla pidettiin muutama kahvitauko sekä aamiaistauko Sodankylässä. Pikkubussi tuli Jyväskylän kautta, josta meidän ryhmän Minna oli tullut mukaan. Perillä vaelluksen aloittamispaikalla olimme 21 tunnin matkustamisen jälkeen. Ns. päiväretkeläiset jatkoivat Patonivalta vielä majapaikkaansa.

Patonivalta alkoi vaellus lauantaina 3.9. noin klo 15.30 aikoihin. Alkuun oli pantu vähän ylämäkeä, jossa allekirjoittaneen keuhkot meinasivat heti alkuunsa mennä nurin. Liekö syy runsaan 40 vuoden ahkeran tupakoinnin. Muut ryhmäläiset eivät ainakaan julkisesti poltelleet, joten heillä kulki paremmin. Noin kolmen tunnin kävelyn jälkeen tulimme leiripaikkaamme. Telttapaikkoja löytyi hyvin, ainoastaan kuopan kaivamisessa oli kivisen ja kallioisen maaperän takia vaikeuksia. Ilma oli koko ajan lämmin ja aurinkoinen.
Jussi

Sunnuntai 4.9.

Sunnuntai-aamuna korppi herätti kuuden jälkeen, riekko äänteli teltan ulkopuolella.

Yöllä oli ollut pakkasta muutama aste. Teltta oli melko kostea. Rinkan päällä oli jäätyneitä vesihelmiä. Aurinko hymyili vaeltajille. Aamupala maistui. Leiri tyhjäksi ja menoksi. Sini jakoi vielä ”vitamiinitipat” varmuuden vuoksi.

Kuljimme Carse-johka joen vartta pitkin. Matkalla ruohokanukka näyttäytyi punaisine marjoineen. Erttetvar-johkan ylitimme turvallisesti, osa heitti vaelluskenkänsä rinkan päälle. Joen varressa pidimme lounastauon. Jatkoimme jutaamista, kapustarinnan vihellellessä taustamusiikkina.

Sopuleita vilistelee pitkin polkuja, puolukkarinteet punaisina. Haimme jonkin aikaa nyppylää, jonka takana oli 1800-luvulla tehty, kivistä ja katajanoksista, poroerotuspaikka. Muutaman ”neljän” kilometrin jälkeen saavuimme leiripaikkaan Linkin-johkan rannalle 19.00. Ilpo toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi kylpyläalueen palvelut. . Rinkkani alaosaa kävi sopuli kurkkaamassa, mitä herkkuja löytyi.

Hyvät venyttelyt illalla.

Pirpana

PS. Tänä päivänä vaelsimme kirkkaassa säässä. Maisemat olivat jylhät, näkyi jopa Norjan tuntureilla lunta. Maaruska punersi auringossa.

Maanantai 5.9.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli sateinen ja sisälsi öisiä kauhuja. Ensimmäiset olivat silkkaa seikkailua, kun otsalampun valossa etsin helpotuksen kuoppaa, lapio kädessä harhaillen pitkin kanervikkoa sitä itseään maassa ammottavaa totuuden luolaa löytämättä.

Sitten oli jo yö. Kaikki nukkuivat rauhallisesti paitsi minä, joka koki oudon sopulien hyökkäyksen patjan alta, karmaiseva taistelu päättyi otsalampun valoon, ja selvisi, että hyökkääjä olikin Haltin patja, joka halusi ponnahdella uuteen muotoon.

Viimein aamu ja omenakanelipuuroa Elovena pussista. Oikea sadekin oli loppunut ja kokosimme leirin ja matkaan hopea. Ensimmäisen joen ylitys ja Elinan kanssa teimme sen mallia Crocs. Siitä alkoi virkeä taival varvikkoiseen maastoon. Sää oli mitä mainioin. Matkalla hypittiin mättäältä mättäälle. Kartanlukijana oli tällä kertaa Minna ja menimme oivallisesti oikeaan suuntaan. Oikein mukava oli edellinenkin päivä, jossa oli todellista vaelluksen tuntua ja joka todisti, miksi itse en ainakaan koskaan lähtisi yksin vaeltamaan tuntureille. Kartanluku täällä on haastavaa.

Lounas syötiin vuolaasti virtaavan veden äärellä. Jälleen ylitettiin oja, tällä kertaa kengät jalassa ja tuota pikaa saavuttiin joen uoma leiriin. Siellä oli ihana kuulas rauha pistää teltta pystyyn. Naisenergialla uida puljasimme joessa itsemme puhtaaksi ja sitten rakennettiin laavu tuulensuoja, jossa keitettiin eväs.

Samaan aikaan toisaalla. Kalastusluvan haltijat kävivät kokeilemassa kalaonneaan, jota ei ollut. Suunnittelimme silti nuotiota, vaikka sitten tonnikalan voimalla. Mutta: sade ajoi meidät kokoamaan kimpsut ja kampsut suojaan. Hetki ihmeteltiin hartaina ringissä, kunnes tajuttiin että jumppapiirimme oli taas kasassa. Jussi sai kunniamaininnan hyvin omaperäisestä poliisihenkisestä liikenteenohjaus jumppaliikkeestä. Jos hyviä olivat kaikki muutkin. Tervetuloa vaan meidän pihalle jumppaamaan.

Mutta kas. Sade oli väistynyt ja sittenkin pääsimme tulille. Elävää tulta on upea katsoa. Kiitos siis kaikille puunkerääjille. Toinen leirikuntaihaili tultamme sihuettina vaaran harjalta. Siellä varmaan ankarasti pohdittiin tullakko vai eikö tulla. mutta ehkä toisen kerran.

Tuli on nyt hiipunut. Hyvää yötä!

Sopulirauhaa toivoen
Sini

Tiistai 6.9.

Aamu aukeni ”murku” säässä. Melkein satoi, muttei ihan. Aamuvalmistelujen aikana tarkkailimme mihin suuntaan ilma kehittyisi, jotta lopullinen päivän reittisuunnitelma selviäisi. Gaimmoaivi oli sumun verhoama. Klo 8 jälkeen palaveerasimme reitinvalinnasta. Päädyimme suunnitelmaan A (Gaimmoaivin huiputus). Mutta samalla sekunnilla alkoi sade, ja toteutimme suunnitelman B. Naisporukalla pukeuduimme sadeasuihin. Kun rinkat ja teltat oli pakattu 9.35, sade lakkasi.

Suuntana oli pohjoinen ja Sini haikaili takavasemmalle jäävää tunturia. Löysimme mönkijäuran, jota pitkin matka taittui joutuisasti, useamman kerran päivän aikana uralta kun poikettiin. Tunturikoivujen lehdet olivat kuin kulta ja kuparikolikoita. Varvikossa kulkiessa kolikot pyörähtivät ilmaan ja pisteitä kertyi kuntopankkiin. Elinan mittariin päivän aikana kertyi 27783 askelta, joten varsin arvokas ja pisterikas harrastus tämä vaellus. Rûsjohkan ylähaaroille pystytimme leirin.

Iltalenkiksi huiputimme Hapmarastinoaivin, jonka huipulta yhteys kotijoukkoihin onnistui, mutta Ilpo ei radioteleskoopillaan yhteyttä Jannen leiriin, vaikka aika täsmäsi ja näköyhteys oletettavasti oikeaan leiriin olikin.

Päivän kasvioppiin kuuluivat uuvana ja suokukka. Aamun sateiden jälkeen sää oli mitä mainioin. Etelätuuli kuljetti pilviverhoa kunnes pilvet väistyivät illan aikana. Ilta vierähti illastaessa auringonpaisteessa pitkään ja hartaasti. Tämän illan päätti jälleen hulvattomia asioita sisällään pitänyt keppijumppa.

Erityiskiitokset ja maininnat ansaitsee Rûsjohkan leirin ”-” kuopan kaivaja Jorma tyylikkäästä ja toimivasta kuopan muotoilusta.

Minna

Keskiviikko 7.9.

Keskiviikkoaamu valkeni poutaisessa, mutta tuulisessa säässä. Koko yön oli tuullut niin, että teltat vain paukkuivat ja moni meistä oli nukkunut varsin katkonaisesti.

Aamupiiri kokoontui tällä vaelluksella varmaan ekaa kertaa tasan klo 9 ja sen jälkeen päästiin matkaan mukavan rauhallisella alkuvauhdilla pitkin ruskan väreissä hehkuvaa tunturimaastoa. Enimmäkseen maasto oli helppokulkuista varvikkoa, ei juuri lainkaan puita eikä edes pajukkoa.

Alun perin oli tarkoitus kulkea parin huipun kautta Birkejavrin rantaan, mutta Jorman varpaat muuttivat suunnitelmaa niin, että kuljimme suoraan leiripaikkaan ja kaikki halukkaat pääsisivät sitten huiputtamaan kevyesti ilman rinkkaa. Ennen leiripaikkaa saimme kuntojumppaa ja kunnon hien päälle harrastamalla pakollista suohyppelyä. Hauskaa ja hikistä!

Lounas syötiin tänään hieman tavallista myöhemmin ja nimenomaan leiripaikassa vasta telttojen pystyttämisen jälkeen. Lounaan jälkeen purettiin makuupussit rinkoista ja kaikki muut paitsi Jorma ja Jussi lähtivät kiipeämään viereisen tunturin Várddoaivin huipulle. Leirin ja rinteen välissä pääsimme taas loikkimaan soisessa maastossa mättähältä mättähälle.

Toden totta, huipulla tuulee! Ja niin tuuli täällä leirissäkin. Sen ansiosta pystytettiin kunnon yhteiskeittiö, jotta saatiin keittimille ja ruokailijoille tuulensuojaa laittamalla riviin kuusi putkirinkkaa. Mainio idea!

Kun pääsimme ensimmäiseltä huipulta alas, ei se vielä riittänyt ihan kaikille … Sini, Minna ja minä pistimme lisää vaatteita ylle ja kapusimme vielä järjen eikun järven toisella puolella olevan tunturin, Rohttoaivin, huipulle. Samalla selvitimme mistä aamulla pääsemme eteenpäin pienen joen yli. Ylhäältä näimme myös toisen leirin läheisen joen rannalla, luultavasti se on Jannen porukka. Huiputtaminen kannatti, sillä yllätykseksemme Minnalla oli mukanaan pieni huiputuspullo ja tasasimme Minnan lakkalikööripullon kolmestaan. Kiitos Minna! Koetimme laskeutua alas ripeästi, sillä päivällinen oli vielä syömättä ja kaikki muut varmaan jo odottivat meitä, joiden rinkoissa odottivat lettutaikinan ainekset ja hillot.

Päivällinen kokattiin yhteiskeittiössä ja samaan aikaan meidän syödessä Pirjo sekoitti lettutaikinaa ja Merja hillon kiisseliaineksista. Lettukestit saatiin pystyyn ja Pirjo paistoi suurimman osan letuista. Letut olivat hyviä ja hillokin maistui, vaikka sen rakennetta kuvailtiin niin liisteriksi kuin silikoniksikin. Aika tiukkaa tavaraa, jota olisi voinut vaikka saksilla pilkkoa.Palvelu pelasi, sillä minulle toimitettiin kolme lettua tänne telttaan, jossa istun taskulampun valossa kirjoittamassa päivän tapahtumia muistiin. Kiitos tarjoilusta!

Askelmittariin on tänään tullut uusi ennätys 30420 askelta. Tämä oli hyvä päivä.

Elina

Torstai 8.9.

Aamu valkeni Birkejavrilla pilvisenä ja tuulisena. Aamutoimet suoritettiin jo rutiinilla. Aamuateria nautittiin illalla rakennetun rinkkasuojan varjossa. Tuuli hieman laantui ja menosuunnasta näkyi pilvien välistä kirkasta taivasta.Ennen lähtöä Minna hoiti Jorman vesirakkovarpaita taitavasti, lämmin kiitos tästä hänelle.

Melkein heti oli pienen puron ylitys. Kuljimme pitkälti Birkeoaivin reunaa. Sää muuttui aurinkoiseksi. Päivällä söimme palsasuon reunalla. Jannen ryhmän näimme kaukana edessämme.

Leiripaikkaan Kuoppilasjärven pohjoispäähän tulimme noin klo 16. Sini, Pirjo, Pertti ja Ilpo lähtivät käymään Jannen leirillä, Jussin kadonnut istuinsuojakin löytyi. Jorma heitteli uistinta, ei taaskaan kalaa.

Teltat saatiin pienelle alueelle hyvällä järjestelyllä. Jussi muisteli hauskoja tapahtumia menneiltä työvuosilta. Iltatoimet suoritettiin ja juteltiin huomisesta reitistä.

Hieno vaelluspäivä, kiitos kaikille!

Jorma

Perjantai 9.9.

Aamuherätys Goahppelasjavrin lähiöleirissä lausuttiin jo ennen aikojaan, kellohan ei ollut vielä 7- mutta kostea yö ja luonnonmuovaamat makuualustat saivat leiriläiset hereille jo omatoimisesti, joten Ilpolle tuli ehkä hieman kiirus. Trangiat porisemaan aamupalaa varten, leirin purku ja eilispäivän epistola, jonka jälkeen lähdettiin reippain mielin kohti kammin takaista kevyttä nousua – siinä viimeistään heräsi niin reidet kuin keuhkot, ainakin allekirjoittaneelle. Päivän reitti oli vaihteeksi helppokulkuista retkeilyreitistön polkua, jopa ylityksissä oli lankkusillat – taisi jonkun mieli haikailla pois merkityltä reiteiltä omille poluille, mutta etenimme suunnitelman mukaan kohti Roavveoaivin huippua kuulaassa aurinkoisessa säässä.

Oadasanjavrilla pidettiin lounastauko puolen päivän korvilla ja myös Jannen ryhmä saapui sinne lounaalle. Aurinko lämmitti mieltä ja kehoa, kuppi kuumaa vatsaa … sydäntäkin oli tarjolla.

Matka jatkui kohti kurua, etenimme pääasiassa polulla sopuleiden pyrähdellessä vieressä, riekkoparvi lähti varvikosta äänekkäästi lentoon ja lapintiaiset sirkuttivat ruskan kultaamissa koivuissa. Kurulle päästyämme pidimme leppoisan tauon varvikossa pötkötellen lämpimässä auringonpaisteessa – antaa molempien toisten ryhmien kiiruhtaa edellä, nyt on aika nauttia.!

Leiripaikalle laskeuduttiin reipasta tahtia, taisi ilmassa olla pientä kisailua toisen ryhmän kanssa parhaista leiripaikoista ? - vaan sopu sijaa antaa, kaikille löytyi paikka – oma tuttu porukkamme taasen varsin tiiviisti yhdessä. Paikalla on jopa kuivakäymälä, joten paluu sivistykseen tapahtuu asteittain. Pulahdus Johtalanjärveen virkisti nahkeaa kehoa, sen jälkeen ruoka maistui taivaalliselle.

Se on viimeinen ilta, vaellus on lähes takanapäin ja ensikertalaiselle jäi reppuun paljon hyviä tarinoita… Paljon on opittu, paljon on vielä opittavaa kuten elämässä aina. Vaikka harmittava räkätauti vaivasi viiri retkipäivää seitsemästä, niin päivääkään en vaihtaisi pois – ja flunssasta huolimatta, tai ehkä siitä johtuen mieli suunnittelee salakavalasti osallistumista ensi vuonna uudelleen. Suopöllön ylilento sinetöi sen päätöksen.

Kiitos kaikille hyvästä seurasta, monista opeista & neuvoista, pitkämielisyydestä ja ennen kaikkea nenäliinoista sekä Vicksistä

Merja

Lauantai 10.9.

Aamulla oli tarkoitus heräillä kaikessa rauhassa ja lähteä sitten alamäkeä kohti Utsjoen koulukeskusta, uimahallia, mutta kaikki kuitenkin olivat hyvissä ajoin valmiina viimeisen päivän koitokseen. Alamäkeä alas tullessamme näimme linja-auton jo saapuvan uimahallin pihalle, hetken päästä olimme mekin siellä. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen saatoimme mennä uimahalliin joka oli varattu pelkästään meidän käyttöömme. Oli todella mukava nauttia saunasta, peseytymisestä, uimisesta ja saunajuotavista, jotka olimme varanneet kassiin valmiiksi.

Aika on kuitenkin rajallinen, matkamme oli määrä jatkua samalla järjestelyllä kuin aikaisemminkin. Samat henkilöt pikkubussiin kuin tullessakin kuten tietysti myös linja-autossa. Matkamme jatkui Sodankylään, missä taas söimme päivällistä yhdessä, Karhu-hotellissa. Täältä matka jatkui taas kohti etelää linja-auto ajoi Vaasan kautta ja pikkubussi Jyväskylän kautta. Aamulla noin 6.30 olimme kaikki jo Turussa linja-autoasemalla, retkemme oli aika päättyä. Haikeat jäähyväiset, mutta tapaamme vielä valokuvaillassa Latumajalla muistelemassa retkeä. Sitä odottaen….

Syysvaellus on sitten takana, saimme nauttia pääosin kauniista vaellusilmoista, ruskasta ja upeista maisemista. Ajankohta kyseisellä säällä oli paras mahdollinen, eikä muista vaeltajistakaan ole tungosta. Pääosin kuljimme helppokulkuisessa tunturimaastossa, jokien ylitykset löytyivät nopeasti, tunturit ovat loivia eikä juuri ollenkaan raskasta pajukkoa.

Toivomuksena kuultiin myös että tänne pitää tulla vielä uudestaan. Näin varmasti tehdään.

Kiitokset taas vaellusryhmälle, oli mukava kulkea Teidän kanssanne! Viikko sujui mukavasti, melkeinpä liian nopeasti. Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä… jotain jää aina seuraavaan kertaan.

Ilpo

Jutun kuvat: Jorma Laakso

Takaisin

 

 

webmaster@turunlatu.fi | Layout 2007 Aboa Ohjelmistot Ky | Viimeisin päivitys: 9.10.2017 12:41:11