Juhlahiihdossa hiihdettiin kirpakassa pakkassäässä

Hiihtäjiä suksilla ryhmäkuvassa.
Yhteislähtöön valmistautumista (kuva: Tero Kukkonen).

Turun Ladun 70-juhlavuoden hiihtotapahtumassa Turun Impivaaran laduilla hiihdettiin yli 500 km. Vaikka pakkanen paukkui odotettua kovemmin, hiihtämisen into ja ilo näkyivät osallistujissa.

Tapahtumassa hiihti vajaa 30 osallistujaa. Joukkueissa, joita oli 11, hiihdettiin yhteensä 423 km. Muut osallistujat kerryttivät kilometrejä 88 km:n verran. Kaiken kaikkiaan osallistujat hiihtivät yhteensä 511 km.

Latujen kuntoon oltiin tyytyväisiä. – Turun kaupunki oli ajanut ladut hienosti ja niin, että perinteisen ura oli molemmissa reunoissa estäen haavereita, tapahtuman vastuujärjestäjä Tomi Rivala toteaa tyytyväisenä. Tulipaikka oli myös käytössä ja sitä käytettiin niin makkaranpaistoon kuin lämmittelyyn.

Turun Ladussa opintoihinsa liittyvää harjoittelua suorittava Oleg Andronson nousi suksille ensimmäistä kertaa. Hän sai vuokrattua sukset vuokraamosta, joka oli avoinna tapahtuman aikana. Hiihto ensikertalaiselta tuntui sujuneen hyvin. – Otin ensimmäiset onnistuneet askeleeni maastohiihdon parissa! Ja osallistuin myös talvisen aktiivisen virkistyksen kehittämiseen ja tukemiseen Turun Ladun toiminnassa, toteaa Oleg tyytyväisenä.  Hänen mukaansa yhteisestä juhlavuodesta nauttiminen, osallistuminen ja fyysiset aktiviteetit luonnossa terveyden vuoksi yhdistivät hiihtäjiä tuona iltana, ja yhdistävät edelleen jo 70 vuotta peräkkäin.

 

Mies suksilla.
Oleg Andronson (henkilön itsensä kuvaama).

Tero Kukkosen taltioimia tunnelmakuvia nähtävänä tästä linkistä.