Kevätkokouksessa kuultiin tarinoita ja paketoitiin mennyt vuosi

Turun Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 21.4.2023 Happy Housen tiloissa Turussa.

Ennen kokousta kuultiin liikuntaneuvos Tuomo Jantusen tarinoita ja muisteluita Lapista ja Kiilopäältä. Tarinatuokio oli avoin kaikille ja paikalla oli kuulijoita myös naapuriyhdistyksistä. Jantunen toimi kolmisenkymmentä vuotta Suomen Ladun toiminnanjohtajana. Siinä tehtävässä tuli myös paljon oltua Kiilopäällä ja kehitettyä Suomen Latu Kiilopään toimintaa.

Ihmisiä istuu tuoleissa ja katsoo isolla näytöllä olevaa valokuvaa, josta selittää näytön vieressä seisten Tuomo Jantunen.
Yleisöä kuuntelemassa Tuomo Jantusen tarinoita.

Tarinailta kuljetti kuulijat historiaan – aikaan, jolloin autiotuvat olivat oikeita kämppiä, ja joissa rinkan ja märän sadeviitankin sai kätevästi kämpän ulkopuolelle suojaan roikkumaan. Jantusen tarinoissa palattiin myös Turun Ladun alkulähteille: miten aikanaan Tahko Pihkalakin oli ollut Turun Latua perustamassa. Turun Ladun puheenjohtajista muun muassa Teemu Salonen ja Ritva Lehto pääsivät muisteluihin ja moneen tarinaan mukaan.

Yhteisiä muistojakin kuulijoiden kanssa löytyi – niin vaelluksiin, Lapin paikkoihin ja niihin kämppiinkin liittyen. Latulaistoimintavuosiltaan vähän nuoremmat kuulijat pääsivät vain aavistelemaan, kuinka hienoja retkiä ja yhteiseloa silloin joskus oli vietetty.

Tuomo Jantunen istuu pöydän ääressä ja kirjoittaa nimensä kirjaan.
Tuomo Jantunen signeerasi tarinaillan päätteeksi Kiilopään Kiehisiä -kirjaansa.

 

Tarinoinnin jälkeen iltaa jatkettiin Turun Ladun kevätkokouksella. Kokousta johti Mikko Nissilä ja asiat esitteli Ida Erling. Kokouksen keskeisinä asioina olivat vuoden 2022 toimintaan liittyvien toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilivastuuvapauden myöntämisen hyväksyminen.

Toimintakertomuksessa kuvattiin kattavasti viime vuoden toimintaa ja sen myötä todettiinkin hiljaisten koronavuosien jääneen taakse. Toiminnan monipuolisuus oli toisaalta vienyt varoja ja tilinpäätös jäikin viime vuonna miinuspuolelle. Latumajan ylläpito vei osaltaan myös varoja huomattavan paljon. Kokouksessa tuotiinkin esille, että sen lisäksi että jäseniä pitäisi edelleen yhdistykseen saada, pitäisi myös miettiä latumajan kohtaloa. Viimeiset talvet ovat olleet aika oikukkaita, lumi on tullut ja lähes saman tien mennyt, latuja on ollut haastava ylläpitää. Tästä johtuen ei myöskään latukahvila ole mahdollistanut tuottoja yhdistykselle. Latumajan tiloja on viime vuonna paranneltu lähinnä vuokravälineiden säilytystä varten. Kovin paljon toimintaa latumaja ei kuitenkaan ole mahdollistanut. Latumajan ympäristöä yritettiin viime vuonna kehittää ja esitettiin Turun kaupungille perustettavaksi ulkoilureittiä ja paikkaa laavulle. Turun kaupungin mukaan ulkoilureitin perustaminen on haasteellista. Perusteluina tuotiin kaupungilta esille lentokentän yleiskaavan valmistelu ja siihen liittyvät suunnitelmat, jotka osaltaan estävät ulkoilureitin perustamista.

Toimintakertomus ja tilinpäätös tulivat hyväksyttyä. Toiminnantarkastajien lausunnon perusteella myös vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle.

Toimintakertomus vuodelta 2022 on luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä (pdf 6,1 Mt).