Jokaisella lapsella ja aikuisella on metsämörritoiminnassa mukana oma reppu, johon pakataan hänen omat retkivarusteensa.
Mukaan tarvitaan:
- istuinalusta jokaiselle osallistujalle (istuinalustan voi myös tehdä laittamalla taitellun sanomalehden muovikassiin)
- eväät sekä lapselle että aikuiselle: esimerkiksi pieni leipä, hedelmä tai muu tuorepala, juomaa pullossa. Karkit, sipsit ja muut herkut sekä pillimehut jätetään kotiin. Eväät on hyvä pakata ympäristöystävällisesti muovirasiaan, ylimääräistä roskaa välttäen.
- varahanskat
- sadevaatteet
- kylmällä ilmalla kannattaa ottaa mukaan ohuet puuvillahanskat eväiden syömistä varten
Kaikilla tulee olla jalassa kumisaappaat tai talvisaappaat. Muistakaa myös tarpeeksi lämmin, säänmukainen vaatetus. Toiminnassa ei ole säävarausta, vaan metsään mennään myös sateella. Ainoastaan kovalla ukkosella jätämme retkeilyn väliin.