Jäsenille: Päiväretki 7.6.2025 manner-Suomen eteläkärkeen Hangossa ja Tammisaaren Ramsholmenin lehtometsään

Koko päivän retkellä patikoidaan Hangon Tulliniemen luontopolulla kohti manner-Suomen eteläkärkeä. Evästauon jälkeen jatketaan bussilla kohti Tammisaaren Ramsholmenin lehtometsää. Ramsholmenin alueella on mahdollisuus myös uintiin.

Hangon Tulliniemen molemmin puolin on luonnonsuojelualuetta. Pohjoispuolen luontopolku Uddskatan avattiin yleisölle vuonna 2014. Luontopolku on edelleen suosittu vierailukohde. Polku kulkee meren ääressä karua ja kivistä pohjoisrantaa. Luonto vaihtelee kalliosta ja karusta hiekkamaasta lehtomaiseen saaristoluontoon. Paikoitellen kuljetaan myös kalliolla. Loppuosassa on korkea näköalakallio, jolta voi katsella maisemia kauas horisonttiin. Polulla kuljetaan myös ohi vanhan kasarmialueen parakkien. Parakit toimivat naisten työsiirtolana 1960-luvulle asti ja sitä ennen saksalaisten sotilaiden kasarmialueena. Patikoitava reitti on noin 6-7 km.  Reitti on alussa helppo, mutta loppupään maasto ei sovi kulkurajoitteisille. Evästauko pidetään sopivassa kohtaa.

Patikoinnin jälkeen jatkamme bussilla kohti Tammisaaren Ramsholmenia. Ramsholmenin 55 hehtaarin puistometsä koostuu Hagenin niemestä sekä Ramsholmenin ja Högholmenin saarista. Nämä ovat yhteydessä toisiinsa siltarakennelmin. Reitit puistometsäalueella ovat helppokulkuisia. Ramsholmenilla on myös uimaranta.

**********************
Aikataulut ja pysäkit

– Lähtö klo 8.30 Länsikeskuksen Prisman parkkipaikka (Viilarintie 3)
– Pysähdys Raision kaupungintalon edessä olevalla kirkon pysäkilla noin 8.37
– Pysähdys Ravattulan CM bussipysäkillä (Reivikatu 5-7, tavaratalon päädyssä oleva Auranlaakson pysäkki) noin 8.50.

Paluu samaa reittiä Turkuun noin klo 19.00.
Maksutonta pysäköintitilaa löytyy lähtöpaikan ja pysäkkien lähistöltä.

Varusteet

– sään mukainen varustus (myös päähine suojaamaan auringolta)
– tukevat ja maastoon soveltuvat jalkineet
– syötävää ja juotavaa omien tarpeiden mukaan
– istuinalusta
– miniroskis
– jos haluat uida: pyyhe ja uikkarit
– sauvoista voi olla hyötyä.

Käytössämme on sama Nyholmin bussi koko retken ajan. Vaihtovaatteet tms. voit jättää bussiin patikoinnin ajaksi.

Retken hinta 27 euroa/osallistuja maksetaan 23.5.2025 mennessä Turun Latu ry:n tilille FI63 4108 0010 3729 13. Viitteeksi Hangon retki.
Hintaan sisältyy kuljetus ja ohjaus. Osallistujat ovat vakuutettuja retkellä Suomen Ladun tapaturmavakuutuksella.

********************
Ilmoittautuminen alkaen 7.4.2025 ja 20.5.2025 mennessä sähköisesti Jäsenpolkuun kirjautumalla: Suomen Ladun jäsenen ilmoittautuminen. (Seuraa näytön ohjeita, jos et ole aiemmin Jäsenpolkuun kirjautunut.)

Retkelle ovat tervetulleita Turun Ladun ja muiden latuyhdistysten jäsenet.
Ilmoittautumisajan jälkeen vapaita paikkoja tarjotaan kaikille kiinnostuneille. Tiedustelut retken vastuuohjaajalta: tarja.aittala@turunlatu.fi.

Lisätietoa kohteista

Hangon kaupunki: Tulliniemen pohjoinen luontopolku Uddskatan, info ja kartta

Raaseporin kaupunki: Ramsholmenin kartta